perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kasvisnuudeliwokki

by Rosmariini&Timjami

Koekeittiö testasi tänään tätä, broilersuikaleilla terästettynä. Eli paistoin paketillisen broilersuikaleita ja nostin ne hetkeksi syrjään. Paistoin kasvikset, lisäsin nuudelin, maustoin, ja lopuksi broilerit. Todella herkullista! Nuudelista tulee näköjään tällä tavalla laitettuna vielä paljon herkullisempaa, kuin avovedessä keittäen. Käytin ihan perussoijakastiketta, ja rypsiöljyä.


4:lle

1 pss wokkivihanneksia (450g)
2 ruutua maustamatonta nuudelia
n.2 dl vettä
(Sukiyaki) soijakastiketta
tilkka (kookos)öljyä paistamiseen ja halutessa toinen valmiiseen ruokaan

Ohje
Wokkivihanneksia pakastepussillinen maun mukaan.
Annetaan niiden paistua pienessä tipassa öljyä, kuumalla pannulla hetken
aikaa. (Kylmäpuristettu kookosöljy on parasta ja terveellistä
http://www.kookosravinto.com/ ).

Lisätään:
Maustamattomia nuudeleita syöjämäärän mukaan (tai oman maun eli haluaako,
että on paljon kasviksia ja vähän nuudelia vai toisinpäin).
Vettä, niin että nuudelit imevät kosteuden itseensä.

Kun ruoka on kypsää ja neste on imeytynyt lisätään reilu lusikallinen (oman
maun mukaan)  Sukiyaki-soijakastiketta
http://www.kikkoman.fi/tuotteet/kikkoman-sukiyaki-250-ml

Lopuksi loraus kylmäpuristettua seesamöljyä (ei pakollinen mutta antaa
wokkiruokiin ihanan maun)
http://www.kookas.fi/articles/read/3084

Sitten vain nautitaan.

Samaa kasviwokkia voi muutella vaihtamalla kasviksia, tai lisäämällä ihan
viimeiseksi katkarapuja.  Mikään ei estä paistamasta kanafileitä ensin suikaleena pannulla ja sitten muu wokki rakennetaan siihen ympärille.

Tuossa kikkoman sarjassa myös Teriyaki-niminen kastike on käyttökelpoinen
ihan samaan reseptiin. Se muuttaa helpolla maun erilaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti